maanantai 31. joulukuuta 2012

Happy New Year

Nythän se taas on edessä - vuoden vaihde. Tuntuu, että edellisestäkin on vain ihan hetki, mutta näin kai se jatkossakin menee: nopeammin ja nopeammin.
Kuva weheartit
Siispä Oikein Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2013 - Uusi vuosi ja uudet kujeet!  Shampanjapullo kainaloon, korot jalkaan ja sädetikkuja käsilaukkuun: Nyt on taas aika juhlia!


P.S Aiottekos tehdä Uudenvuodenlupauksia? Minulla on ajatuksissani jotain, niistä / siitä lisää myöhemmin!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

No niitä joululahjoja

... kyllähän niitä taas tuli. Välillä sitä oikein yllättyy, että näinkös kiltti sitä on taas tullut oltua.
Paketeista kuoritui toivottuja lahjoja sekä juttuja, joita en edes ollut osannut toivoa...

Kristalliset kynttilänjalat, yksinkertaiset, mutta tyylikkäät, tuomaan valoa & tunnelmaa iltoihin. Ja tulihan sieltä se Hiilihapoituslaitekin, nyt on kuplavettä aina saatavilla.

Tossut ovat jokavuotinen toive, ja tällä kertaa ne ovat iloisen punaiset.
Ihanat valkoiset lakanat sekä kirjat ilostuttavat vielä tuleviakin vuosia, suklaa ja kynttilät tuovat toivat iloa hetkiin. Ja lahjakortin turvin pääsen vielä shoppailemaan kameratarvikkeita... 

Käyttökelpoiset lahjat ovat ainakin itselle yleensä niitä ykkösväihtoehtoja, vaikka itse rohkeasti veljelle & veljenvaimolle hankinkin setin etanapannuja... niin monta, että odottelen myös kutsua niiltä syömään... sekä yllätyksenä Tangle teezerin - pääsi heti testiin ja saavuttikin suuren suosion. Omia hiuksia vielä hetken joudun kasvattelemaan, ennen kuin sellaista pääsen itse testailemaan...  Kaikenkaikkiaan erittäin onnistuneita lahjoja puolin ja toisin - kukaan ei näyttänyt paketin avattuaan miettivän "mitä minä tällä teen"...

Menikös teillä lahjahankinnat putkeen?

torstai 27. joulukuuta 2012

Christmas time

Joulu oli jälleen tunnelmallinen ja iloinen, mutta erittäin kiireinen... Lauantaina vietettiin kymmenen hengen glögikutsuja, ja sunnuntaina siirrettiinkin Joulu mökille... Kuusta päästiin koristelemaan vasta iltayhdentoista aikoihin. Puoliksi katellisena kuuntelen tarinoita jouluista jolloin on aikaa leffamaratoneille, seurapeleille ja pitkille unille. Meillä joulu oli jälleen matalalentoa paikasta toiseen ja tänään olinkin jo töissä...

Jouluun kuului kolme erilaista joulukuusta - kolmessa eri paikassa...

Pitkiä pöytiä, useita kattauksia, sukulaisia monesta sukupolvesta...

Herkkuja jos jonkinlaisia... onneksi syön karkkia vain jouluna ja juhannuksena
Ihanaahan se oli taas nähdä perhettä ja sukua, kokoontua yhdessä pöytien äärelle sekä saada ja antaa lahjoja.

Nyt vähitellen mielessä siintäää jo tuleva loma - ja täytyy myöntää - vauhdikkaan joulunajan ja superkiireisten loppuvuoden työpäivien jälkeen se tuleekin enemmän kuin tarpeeseen...

Sujuiko teillä joulu rauhallisissa merkeissä vai samantapaisesti kuin meillä? Oliko toivelista tavoittanut itse Joulupukin? Serkuntyttöä lainatakseni: " ei me edes osattu kuvitella että niitä lahjoja voisi olla niin paljon"... :)  Näin meillä!

tiistai 18. joulukuuta 2012

confused

Tänään sattui erittäin hämmentävä tapaus, ainakin omalla mittapuullani. Minulla oli varattuna kosmetologiaika, josta myöhästyin kolme - no ollaan reiluja- viisi minuuttia. Kun saavuin anteeksipyydellen paikalle, ilmoitti liikkeen ainoa työntekijä, että hänen täytyy lähteä nyt asioille, ja että voisinko jäädä odottelemaan liikkeeseen, koska olen niin paljon myöhässä... Hämmentyneenä sopersin vain että " olen kolme minuuttia myöhässä". Ennenkuin huomasinkaan, oli työntekijä häipynyt ja ilmeisesti lukinnut (?) minut sisään liikkeeseen... Vajaa parisenkymmentä minuuttia odoteltuani hän palasi ja aloitti hoidon niin kuin mitään kummaa ei olisi tapahtunut. Hoidon jälkeen minulle lahjoitettiin kynsilakka, "koska jouduit odottamaan".

Edelleen olo on hyvin hämmentynyt, entä jos olisin ollut paikalla viisi minuuttia aiemmin tai kaksi minuuttia myöhemmin, niin mitähän sitten olisi tapahtunut? Olisko hän lähtenyt asioilleen ja jättänyt minut odottelemaan joka tapauksessa? No, sitä emme saa koskaan tietää...

Kuva weheartit
Totuushan on, että toki olisi asiallista saapua paikalle hieman varattua aikaa aiemmin, mutta koska kyseisessä paikassa olen aina joutunut odottelemaan - joskus jopa ulkona - eikä virallista odotustilaa ole, en halunnut sinne mennä kovin paljon aikaisemmin... Periaatteessahan mitään "huonoa" ei tapahtunut, sain tilaamani hoidon, mutta jotenkin fiilis jäi niin hämmentyneeksi, että mietin mennäkö sinne enää vai ei. Joo, olen toistellut koko ajan sanaa "hämmentynyt", joten varmaan käy selväksi, että olo on edelleen sellainen ja vahvasti.

Miten teillä, oletteko saaneet osaksenne hämmentävää tai suorastaan kummallista asiakaspalvelua?

lauantai 15. joulukuuta 2012

Tänään

täällä on kotoiltu... Jos tuo nyt on oikea sana...  
Laitettu Joulua, tosin aika vaatimattomin koristuksin, nautittu kynttilöiden loisteesta, siivoiltu ja pesty pyykkiä, tehty muutama paketti...

 Ihailtu talven ensimmäistä tulppaanikimppua...

Kudottu villamyssyä pukinkonttiin, kuunneltu Joululauluja, ja hieman jo rauhoituttu, vaikka ensiviikko onkin onkin ihan täysi työvikko, ja kiireinen sellainen.

Eilen illalla, kun tulin kotiin, tuoksuttelin rappukäytävässä ihanaa valkosipulista pitsantuoksua, joten tänään myös täällä on nautiskeltu vastaavasta tuoksusta ja sen aiheuttajasta - punaviinin kera.

Tänään on myös tutustuttu H&Mn alennusmyynnistä tilattuihin tuotteisiin, sekä tehty pieni kävelyretki paketin palautuksen yhteydessä - miten se kokojen arvioiminen voikin olla niin haastavaa?!?

torstai 13. joulukuuta 2012

Lämmittävä linssikeitto lihansyöjälle

Viimeviikonloppunakin tuli taas herkuteltua, joten nyt viikolla kaipasin hieman yksinkertaisempaa ruokaa...

Niimpä keittelin ison kattilan lempeän tulista linssisoppaa, pekonilla höystettynä. Helppoa, maukasta ja edullista - niin ja terveellistä, sillä linssit sisältävät runsaasti proteiinia, kivennäisaineita, vitamiineja & kuituja... pekoni ja kerma vie liian terveellisen vaikutelman. :)


reseptiin tarvitaan (4-6 annosta):

pari ruokalusikallista (luomu)voita
1 isohko sipuli
pari valkosipulinkynttä
2 tl kurkumaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1/4 tl cayennemaustetta
1-2 pikkuista kuivattua chiliä (jätä pois, jos et kaipaa kovin tulista)
2-3 tl suolaa
tölkki tomaattimurskaa (400g)
tölkki chilitomaattimurskaa (400g)
n. 1 l vettä (2 tomaattimurskatölkillistä)
3 dl kokonaisia punaisia linssejä
(luomu)ruokakermaa tai kermaa (2dl)
paketti pekonia

Huuhtele linssit kylmällä vedellä. Kuullota pilkottuja sipuleita voissa, mausteiden kanssa. Lisää tomaattimurskat ja vesi. Anna kiehua pari minuuttia & lisää linssit. Paista pekonit (itse laitan pellille ja uuniin, 250 astetta ja 10 minuuttia, näin rasva ei räisky eikä käry leviä). Kun keitto on kiehunut puolisen tuntia, lisää kerma. Keitä vielä kymmenisen minuuttia ja tarkista maku. Muista, että pekoni lisää suolaisuutta keittoon.

Annostele lautaselle ja murustele pekoni keittoon. Keitto kestää hyvin pakastusta, mutta itse en lähtisi sitä pakastamaan pekonin kanssa.        


tiistai 11. joulukuuta 2012

Hups

Eilen töissä syömään mennessäni havahduin aulassa kuusen tuoksuun - ja kuusihan siellä jo oli. Hetken ehdin miettiä, että miten nyt jo... Kunnes tajusin - hups - jouluhan on jo kahden viikon päästä! Jostain syystä olin kuvitellut, että jouluun on vielä kolme viikkoa aikaa... Olisi varmaan pitänyt hankkia se joulukalenteri. :)

Tänään sitten koitin saada asioita hoidettua, ja poikkesin Ikeassa, mutta eihän se haluamani tuote luonnossa sitten miellyttänytkään - no, pakollinen hodari tuli syötyä ja lisää kynttilöitä hankittua. Ja joulumieltä itselle, siellä auttaminen oli tehty erittäin helpoksi: osta pehmolelu ja jätä se sitten samantien keräykseen, lelut toimitetaan vielä ennen joulua lapsille, jotka eivät muuten lahjoja saisi.

Nyt kynttilät on sytytetty, ja istun sohvalla glögiä nauttien ja lumisadetta tuijotellen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että saatetaan saada Valkea joulu... Mutta you never know, kun Suomen talvesta on kyse!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Pikkujoulut

tältä vuodelta on nyt juhlittu! Lauantai-ilta sujui loistavassa seurassa, ystävien kanssa kuulumisia päivittäen, kuplivaa maistellen ja hyvästä ruuasta nauttien...

Alkuun seurueemme tilasi  Fishcakea ja Tartar-pihviä     
Ja piffiravintolassa kun oltiin, pääruuaksi Härän kyljystä
Ilta aloitettiin Tampereella Ravinteli Huberissa, josta jatkettiin matkaa Ilveksen yökerhon kautta Hulluun Poroon tanssahtelemaan. Vanhakin jakosoi hienosti, Tempon talon kello näytti 3:35 kun yöpaikkaa kohden kävelin... :)

Vaikka tuli valvottua, sai loistavasta seurasta ja onnistuneesta illasta reilusti energiaa -  Ystäviä on aina ihanaa nähdä! Ja kaikki ne hyvät uutiset, lämmin ja onnellinen olo ystävien puolesta on ollut seurana tänäänkin vaikka aamulla väsytti ja pahasti!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Dear Santa...

Olen ollut tänäkin vuonna todella kiltti...


  1. Käytän aamutossuja oikeastaan aina kotona ollessani, joten ne kestävät maksimissaan vuoden - uudet Shepardin aamutossut täältä
  2. Kuplaveden suurkuluttajana ilahtuisin Aqvian hiilihapotuslaitteesta - täältä
  3. Ylellinen silkkihuivi lämmittää ja piristää asun kuin asun - Hermèsin klassikkohuivit täältä
  4. Laukkukokoelmastani puuttuu pienemmät ja vaaleasävyiset laukut lähes kokonaan - DKNYn molemmat kriteerit täyttävä laukku täältä 
  5. Villeroy & Bochin kristallinen kynttilänjalka sopisi pelkistettyyn sisustukseeni loistavasti - täältä
  6. Uusi objektiivi Olympus PENiin mahdollistaisi paremmat kuvat ja kuvaajan kehittymisen - täältä
Ja kun muillekin on jo lahjoja hankittu, on kai ihan ok miettiä myös sitä mitä itselleen toivoisi. Meidän perheessä harrastetaan edelleen toivomuslistoja, vaikka kaikki aikuisia ollaankin. Itse ainakin koen, että on mukavaa antaa ja saada toivottuja lahjoja. Yleensä se tosin menee niin, että lahjan saaja esittää toiveitä, ja antaja sitten itse valitsee mitä ja minkälaisen haluaa antaa - koko listaa ei edes ole tarkoitus saada. Ja näin säilyy myös yllätysmomentti - kun vaihtoehtoja on paljon, ei tiedä jo valmiiksi mitä paketista paljastuu. :)

torstai 6. joulukuuta 2012

Lauantain Pikkujouluasua

Zalandon paketti mekkoineen ja jakkuineen tuli ja meni... Laadultaan vaatteet vaikuttivat hyviltä, mutta kokojen arviointi meni minulta aivan pieleen...

Niimpä päädyin taas kaivelemaan kaappejani, ja päälle valikoituu (joo, juhlat ovat Tampereella, joten yllättävät mielenmuutokset eivät ole mahdollisia)  valkoinen mekko & reilu musta neuletakki. Onnistuin jotenkin vakuuttamaan itseni, ettei paksu valkoinen mekko näytä liian kesäiseltä jos sen yhdistää paksuihin mustiin sukkiksiin ja neuletakkiin... Nooh, meneehän se ainakin lumipuvusta jos ei muuta. :)
Villatakki Boss Orange, Kristallikorvakorut Zarro & Mekko Zara
Laukku on vielä hieman ongelmallinen, asuun sopisi ja haluaisin ottaa vaan pienehkön cluchin - mutta mihinkäs sitten kameran laitan? Eihän tuo Olympus PEN suuri ole, mutta silti... Hmm, vähän pitää vielä pohtia.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Arkea ja juhlaa


Lauantaina vietettiin ystäväni häitä - toive kunnon talvihäistä toteutui aika viime tipassa, mutta lumimäärällä & pakkasasteilla mitattuna kunnolla... Lumimäärän ja onnettoman ajankäyttöni takia onnistuin melkein myöhästymään vihkimisestä, koko parin kilometrin matkan istuin taksin takapenkillä kuin tulisilla hiilillä miettien että "nytkö saan kunnon opetuksen ja opin lähtemään ajoissa"... mutta ei, ehdin ajoissa - ylimääräistä aikaa jäi monta minuuttia! :)


Tästä syystä kunnon kuvaa asusta ei ole, ennätin räpsäistä vain superonnettoman peilikuvan kännykällä. Päälle valikoitui mietinnöistä huolimatta musta pitsimekko pinkillä villasilkkishaalilla asustettuna. Varmistin vielä etukäteen morsiamelta ettei hänellä ole mitään vieraiden mustia mekkoja vastaan...
 
Mekko Oasis, Huivi Stockmann Silk & Kengät Pura Lopez
Huoh,vielä pari päivää töitä (joo, olen töissä myös Itsenäisyyspäivänä) ja sitten taas juhlitaan - vuorossa Pikkujoulut vol 2 / 2012!