keskiviikko 31. lokakuuta 2012

New shoes

Ei tullut Uggeja tähän talouteen vieläkään, vaan jälleen uusi pari Wonderseja.

Kengät Wonders Bakardi


Olen kokenut kyseisen merkin kengät erittäin hyviksi jaloilleni - lesti on sopiva, kengät ovat laadukasta nahkaa niin sisältä kuin ulkoa, ja pohja on pitävää kumia. Minulla on samanmalliset kengät myös saappaina, ja kunnon korosta huolimatta, varmaankin pikkuplaton ansiosta, niillä jaksaa kävellä vaikka koko päivän. Ja pohja pitää talvellakin - saapikkaisiin ei ole tarvinnut edes käydä laitattamassa karheampaa pohjaa suutarilla.

Ja nämähän voi kai laskea talvikengiksi - niissähän on kunnon pohja - platon ansiostahan pohja on paksu, eli se eristää varpaat hyvin jäisestä maasta. Pakkasille vielä pehmoiset lämpöpohjalliset väliin ja johan pärjää - ulkoilukengäthän on tietysti erikseen!

Joo, tiedän, olen aika säälittävä keksiessäni näitä perusteluja uusille kengille...



sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lazy Sunday

Pikainen happihyppely kirpeän aurinkoisessa ilmassa teki hyvää, mutta pakko kai se on myöntää - ei sitä enää jaksa, kun yöunet jäävät muutamaan tuntiin...
 

No, sitten vain annetaan itselleen lupa laiskotella. Muutama macaron, kynttilöitä ja uusin Harper's Bazaar, voisi sitä huonomminkin mennä.



Note to self - macaronit ja glögi ovat aivan liian makea yhdistelmä... Kyllä, korkkasin jo ensimmäisen glögipullon, ihan mehusellaisen.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Getting ready for tonight

Pitkästä aikaa edessä on perinteinen tyttöjenilta. Valmistautumista pitkin päivää, illalla hyvää ruokaa, vähän viiniä & sitten tanssimmaan!

Päällä jälleen kerran mustaa ja valkoista, punaista väripilkuiksi. Mutta musta minulle hieman villimpänä versiona, nahkahameena.


Onneksi olin kaukaa viisas, ja lakkasin kynnet jo illalla. Vaikka aikaa oli koko päivä, kiirehän tässä tuli, ja se johtuu hieman haastellisemmaksi osoittautuneesta suklaapiirakasta... Lupasin huolehtia jälkiruoasta, ja tietysti päätin kokeilla minulle uutta reseptiä... Sen johdosta olen juoksennellut kioskilla hakemassa lisää suklaata ja ottanut useamman konsultaatiopuhelun pikkuveljelle...

No, nyt piirakka ja shampanjapullo kainaloon ja menoksi, ettei bussikin jätä!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Something soft

Asun vanhassa talossa, joka viilenee syksyn tullen ja on talvella välillä suorastaan kylmä. Ensimmäinen asia, jonka sängystä noustessa kohtaa on jääkylmä lattia... Tai siis oli.

Selailin Alexan blogia jollain automatkalla ja sen innoittamana päädyin surffailemaan Mattotukun sivuille, mistä löysinkin kivan oloiset matot makuuhuoneeseen. Hieman hirvitti tilata mattoja näkemättä, ja vielä kun väriksi valikoitui "hopea", oli fiilis kieltämättä  jännittynyt, kun mattojen toimitusta odottelin. Harmaa kun voi helposti olla myös hieman "likaisen" värinen... Mielestäni väri oli kuitenkin juuri oikea kaappien & tyynyjen sävyyn nähden ja olen ollut laatuun todella tyytyväinen - ainoa huono puoli oli mattojen lattaialle liukuminen, mutta sekin korjaantui liukuestematolla!

Edelleenkään en aamulla herätessäni mattoja muista, ja joka aamu, kun paljaat jalat tavoittavatkin pehmeän maton kylmän lattian sijaan, kasvoilleni leviää idioottimaisen tyytyväinen hymy! Olisi ehkä pitänyt hankkia matot jo aiemmin, kun niiden ansiosta aamu tuntuu alkavan paremmin...

lauantai 20. lokakuuta 2012

Pretty important thing to remember...

Myönnän, olen sitkun-mutkun-ihminen. Siis ihminen, joka ajatteleen useasti "sittenkun se ja se tapahtuu, teen näin tai mutkun asiat on näin, niin en minä voi" eli lykkään asioita ja päätöksiä mitä oudoimmista syistä. Ja sittenkun jotain teen tai päätän, teen sen mikä on fiksua, en sitä mitä haluaisin... Ja kuitenkin, saattaapi hyvinkin olla, että tämä on se ainoa elämä joka meillä on, enkä haluaisi päätya vielä lisäämään listaani voikun-valitusta...

Siksi olenkin nyt yrittänyt päättänyt muuttaa ajatusmallejani. Ja jotta päätökseni pitäisi, astelin Efva Attlingin Mikonkadun liikkeeseen, ja poistuin jotain ranteessani...

Kello Tagheuer Aquaracer, Helmet Kiinasta, Koru Efva Attling Memento Vivere

Koru on nahkahihnassa ja solmittu ranteeseeni, eli sitä ei ole tarkoitus ottaa pois. Halusin tekstin itseäni kohden, jotta näen sen aina, kelloakin vilkaistessa. Yleensä en osaa käyttää koruja kotona, mutta nyt kun tuo tuossa on muutaman päivän ollut, en sitä enää huomaakaan.

Memento Vivere - Muista elää! Aikas tärkeä asia pitää mielessä...

torstai 18. lokakuuta 2012

Nyt kun ballerinakausi on vähitellen ohi...

... niin mitä tapahtui Espan Pretty Ballerinas pop up-storelle?

No siitä tuli tietenkin Ugg Australia pop up-store!



Itselleni Uggit ovat edelleen tarkoittaneet niitä perinteisiä lampaankarvavuorattuja tossukkasaappaita, eivätkä ne ole minua suuremmin koskaan sytyttäneet. Joskus harkitsin sellaisten hankkimista after skiitä varten, mutta hyvä, että jäi hankkimatta - after skiissä en ole käynyt vuosiin...

Mutta kivan näköisen ikkunan houkuttelemana poikkesin kiireeni keskeltä sisälle - ja valinnanvaraahan olisi ollut vaikka kuinka! Olin yllättynyt - kenkiä oli kosteita kelejä varten, miesten malleja, nahkaa ja kunnon korkoja. Eikä pelkästään niitä ronskimpia puukorkoja. Kotona oli pakko jatkaa valikoiman tutkimista netissä, ja nyt vähän mietityttää...

Ugg Jamison täältä

Ugg Ambrogia täältä

Kuinkahan kivalta se lampaankarvainen pohja tuntuisi jalkaa vasten? :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Black is the new Black


Mekko Sand, Huivi Ralph Lauren,



Laukku Fransesco Biasia & Kengät Zinda

Eli asua viime viikolta... Minulle musta on aina se helppo väri. Kun mikään ei tunnu hyvältä, niin musta on varma valinta.  Ongelmaksi muodostuu silloin tällöin se, että musta mielletään helposti juhlavaksi. Varsinkin tämän muuten täydellisen (pitkät hihat, ei jakku- tai neuletakkimietintöjä) jerseymekon "arkikäyttö" on ollut hankalaa, tuntuu että mitkä tahansa korut vain korostavat asun "juhlavuutta". Niinpä pyrinkin yhdistämään sen esimerkiksi konjakin sävyihin, ja asustamaan reilulla huivilla saadakseni asusta rennomman. Toinen vaihtoehto voisi olla ronskimman puoleiset ratsastussaappaat... Ja juhliin taas sirommat stiletot jalkaan, ja helmiä kaulaan & ranteisiin.

Onko sinulla erikseen vain juhlavaatteita vai pyritkö käyttämään vaatteitasi monipuolisesti?

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Näen keltaista...

Jos muuten tiedolta olisi onnistunut välttymään, niin viimeistään katukuvasta sen huomaa, jo heti keskiviikkoaamuna - Stockan Hullut Päivät ovat taas käynnissä. Monelle ne ovat kauhistus, toisia ei kiinnosta lainkaan, ja sitten on meitä, joille ne ovat odotettu tapahtuma (jos niin nyt oikeasti edes voi sanoa). Omalta osaltani valmistautuminen alkaa viimeistään silloin, kun kuvasto putoaa postiluukusta. Ensin kuvasto selataan nopeasti läpi, jotta saadaan yleiskäsitys tarjonnasta, sitten tutkitaan tarkemmin ja lopuksi ympyröidään kiinnostavat tuotteet...



Usein kuitenkin käy niin, että ympyröidyistä tuotteista vain murto-osa päätyy kassalle asti -vaihtelevista syistä. Tuo Bossin mekko & Nachtmannin kynttelikkö täytyy kyllä vielä kaydä tsekkaamassa... Ja kosmetiikkaa, sukkahousuja sekä ruokaa tarttuu mukaan jokaisilta Hullareilta. Mutta sehän on perusteltua, nehän on kulutustavaraa, jota kuitenkin ostaisin! :)

Ja Hulluilla Päivillä käymisen suhteen taidan olla ihan omaa luokkaani - käyn siellä lähes poikkeuksetta jokaisena päivänä, ja vielä nautin siitä. Ainakin jollain tasolla... Koen sen tunnelman, jonot ja ahtauden jollain tavalla "miellyttäväksi", siis jos itselläni ei ole kiire, en ole nälkäinen, janoinen tai hikinen.

Mites siellä, kierrättekö Stockan kaukaa sen muututtua keltaiseksi vai vetääkö haamutunnelma teitä puoleensa?

lauantai 6. lokakuuta 2012

Viimaa vastaan villaa

Pakkohan se minunkin oli periksi antaa, kun tuuli vihmoo ja sade ropisee ikkunaan heti aamusta. Silloin kaipaa iholle pehmeää villaa jakun viileän vuorikankaan sijaan.

Mekko Zara, Neuletakki Global, Laukku Francesco Biasia, Vyö Mango & Kengät Wonders

Yritin piristää piristin syksyisen synkeää asua punaisilla asusteilla, tosin ulkona jalassa olivat uudet Hunterit. Vielä kun löytäisin jostain kapean punaisen vyön asua täydentämään.

torstai 4. lokakuuta 2012

Anna Dello Russo for H&M

Juoksentelen tässä päivällä asioilla ja Aleksanterinkadulla huomioni kiinnitti jostain kuuluva musiikki. Hetken vilkuiltuani huomasin myös samettiköysin aidatun punaisen maton, sekä vartijan Hennesin ovella. Vasta silloin sytytti -  Anna Dello Russon mallisto tuli myyntiin tänään. Pakkohan siellä oli poiketa, ja yllätys oli suuri: hyllyt olivat täynnä tavaraa ja ainoa mikä vaikutti puuttuvan, oli asiakkaat! Hetken tuotteita tutkinkin, ja hopean väriset korvakorut smaragdin värisillä kivillä houkuttelivat, mutta loppujen lopuksi lähdin tyhjin käsin pois. Kauniithan ne olivat, ja pakkaukset olivat suorastaan ylellisiä, mutta olen niin huono käyttämään näyttäviä korviksia, että katsoin parhaimmaksi jättää ne jonkun muun löydettäviksi.

Jos itse haaveilet malliston asusteista, niin nyt kipin kapin Aleksanterinkadulle!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Missoni in action


Villapaita Boss Orange, Hame Missoni Lindex, Laukku Lancel & Kengät Dinsko

Päälläni nähdään harvemmin kirjavaa kuosia, joten katsoin parhaimmaksi yhdistää hameen vain yksinkertaiseen, ohueen silkki-villaneuleeseen ja mustiin asusteisiin. Viihdyin yhdistelmässä hyvin, mutta täytyy myöntää, että hieman hämmensi törmätä lähes samalla tavalla yhdisteltyyn asuun Stockan liukuportaissa. Nooh, sehän oli arvattavissa - mallistohan myytiin ilmeisesti lähes loppuun ennätysajassa. Häiritseekö teitä, jos vastaan tulee tunnistettavasti samanlaisia asuja?